Lykinos

10

Kreikkalaisheimoista urheimpana pidetyillä spartalaisilla oli karyatis-niminen tanssi, jonka heille opettivat Polydeukes ja Kastor (sekin on siis eräs tanssilaji, jota opetetaan Lakedaimonian Karyaissa). Spartalaiset tekevät kaiken muusien avustuksella ja käyvät jopa taisteluun auloksen säestyksellä säännönmukaisin ja kurinalaisin marssiaskelin. Totta tosiaan, aulos soittaa spartalaisille taistelukutsun. Tällä tavoin musiikin ja sulavaliikkeisyyden avulla he onnistuivat kukistamaan kaikki vastustajat.

Nykyäänkin voi nähdä, että heidän nuorisonsa oppii yhtä hyvin tanssimaan kuin käyttämään aseita. Kun he lähitaistelun jälkeen, lyötyään ja saatuaan vastaiskuja, lopettavat nujakoinnin, heidän kisansa päättyvät tanssiin. Auloksensoittaja istuu keskellä, puhaltaa aulosta ja lyö rytmiä jalallaan, kun nuoret miehet rivissä toisiaan seuraten näyttävät rytmissä erilaisia kuvioita. Jotkin niistä ovat sotaisia, jotkin kuorotanssiin sopivia – sellaisia, joista Dionysos ja Afrodite pitävät.

11

Siksi heidän tanssiessaan laulama laulu on kutsulaulu Afroditeelle ja erooteille, jotta nämä tulisivat mukaan nuorukaisten ilonpitoon ja tanssiin. He laulavat kaksi laulua, joista toisessa neuvotaan, miten pitää tanssia: ”Toverit, pankaa jalkaa eteen ja juhlikaa kunnolla”, eli tanssikaa paremmin!

Spartassa on myös ketjuksi kutsuttu tanssi.

12

Sitä tanssivat nuoret miehet ja naiset yhdessä. He muodostavat rivin ja muistuttavat sananmukaisesti ketjua. Nuorukainen tanssii ensimmäisenä sellaisin kuvioin, jotka sopivat hänen iälleen ja asemalleen ja joista on myöhemmin hyötyä taisteluissa. Neito seuraa siveästi ja opettaa, miten tanssitaan naiselle sopivalla tavalla. Tällä tavoin ketju on punottu itsehillinnästä ja miehuullisuudesta. Gymnopaidiai-niminen tanssi muistuttaa tätä tanssia.