Lykinos

19

Koska olen maininnut Intian ja Etiopian, on syytä kertoa myös Etiopian naapurimaasta Egyptistä. Minun mielestäni vanha tarina egyptiläisestä Proteuksesta ei voi kertoa mistään muusta kuin siitä, että Proteus oli tanssija, esittävä ihminen, joka pystyi kuvaamaan kaikkea ja muuntautumaan miksi tahansa. Notkeilla liikkeillään hän kykeni esittämään vaikkapa veden nestemäisyyttä, tulen kiivautta, leijonan villiyttä, leopardin raivoa tai puun huojuntaa – sanalla sanoen ihan mitä hän halusi. Myytti tarttui tähän puoleen ja kuvasi Proteuksen olemuksen ihmeelliseksi, ikään kuin hän olisi todellakin muuttunut siksi, jota esitti. Proteuksen taito on tyypillistä myös nykyajan tanssijoille. He näyttävät silmänräpäyksessä muuttuvan toiseksi ja esittävän Proteusta itseään. Samoin on pääteltävä, että lukuisiksi hahmoiksi muuntautuva Empusa oli vastaavanlainen nainen, jonka olemuksen mytologia myös on kuvannut kummalliseksi.