Osa II Minuus ja esittäminen

Osa II Minuus ja esittäminen

Tanssin harjoittamisen, esiintyjän läsnäolon sekä esittämisen tapojen moninaisuus sekä representaatioiden eri asteisten vahvuuksien läsnä- ja poissaolot esityksissä herättävät tanssijassa kysymyksen kuka minä olen esiintyessäni ja millaisia suhteita minuuden ja esittämisen rekistereiden välille muodostuu erilaisissa esityksissä. Tämän ”Minuus ja esittäminen” osan tekstit käsittelevät tanssijan identiteettien sekä minuuden kysymyksiä suhteessa esilläoloon, kehollisuuteen ja esittämiseen sekä nykytanssijalta nykyisin harjoituksissa ja esityksissäkin odotettuun aktiiviseen toimijuuteen – jaettuun tekijyyteen.

Arttu Palmio (2014) kirjoittaa tanssijan ja taiteilijan identiteetistä hahmottelemalla esiin nykytanssijan roolien ja tehtävien moninaisuutta tanssitaiteen kentällä. Dramaturgisesti taitava teksti johdattaa lukijan kirjoittamisen aloittamisen tyhjästä hetkestä tanssijan ja koreografin sekä tekijöiden ja katsojan välisten suhteiden teoreettiseen tarkasteluun sekä kokemukselliseen konkretiaan.

Viivi Niinikedon (2015) opinnäyte kysyy suoraan ”Mitä minuna oleminen on, kun esiinnyn?” Erilaisten rajauksien kautta kysymys etenee syväksi ja laajaksi pohdinnaksi olemisesta, minuudesta sekä esiintyjyydestä. Viivin teksti artikuloituu tarkasti ja hienovaraisesti Timo Klemolan ja Kirsi Monnin filosofisten tekstien avaamisen ja omakohtaisten tanssijan työn kokemusten kautta ehdotukseen aina läsnäolevaksi ’aidoksi minäksi’. Siinä esiintyjä on jatkuvasti eri rooleissa ja kaikki nämä roolit ovat osa esiintyjän ’minua’ – eikä ole vain yhtä ’minua’, vaan me kaikki olemme ’minä’ monella tapaa myös esiintyessä.

Katriina Tavi (2017) etsii kirjallisessa työssään suhdettaan tekijyyteen – tanssijana, esiintyjänä, taiteilijana ja naisena. Hänen tekstissään asettuvat rinnakkain tutkimuksellinen asiateksti ja Hélène Cixous’n feministisestä kirjoituksesta inspiroitunut fenomenologisen ilmenemisen kieli. ”Tahdon kirjoittaa näkyviin sanat, joita ruumiini kantaa. Sanattomat ajatukset, jotka vaeltelevat kehossani, puristavat selkärangassa. Pakottava tarve kirjoittaa. Kieleni avulla rajaudun, piirryn olevaksi ja esiin tulevaksi”, Katriina toteaa. Sisällöllisesti hänen tekstinsä keskiöön nousevat omien rajojen tunnistamisen tärkeys esiintyjän- ja tanssijantyössä.

Mikko Makkosen (2015) kirjallisen lopputyön osa ”Human Resources ja reflektio” pohtii myös rajojen tunnistamisen tärkeyttä, mutta miestanssijan näkökulmasta käsin. Hän kuvaa ja reflektoi omia kitkaisia kokemuksiaan siviiliminän ja esiintyjäminän vuoropuhelusta taiteellisessa lopputyössä Human Resources sekä pohtii sukupuolta, toiseuden esittämistä, identiteetin rakentumista ja sen suhdetta esiintyjänä toimimiseen.