Johannes Purovaara
Olen helsinkiläinen esiintyjä. Valmistuin Taideyliopistosta tanssijantaiteen maisteriksi vuonna 2017 ja olen sittemmin työskennellyt monipuolisesti nykytanssin ja teatterin parissa. Tähän asti tärkein projektini on keski-ikää ja keskiaikaa käsittelevä nykyteatteritrilogia Pyöveli. Olen äärettömän kiinnostunut esiintyjälle erityisistä kysymyksistä kuten siitä, kuinka esiintyjäntyötä voisi harjoitella ilman esiintymistilannetta. Unelmoin siitä, että voisin tehdä töitä aina vain esiintyjänä. Koronavuosi on kuitenkin tuonut mukanaan mm. lisääntyvän stressin siitä, onko taiteilijana ylipäätään mahdollista erikoistua vai vaatiiko työelämä hybridistrategiaa ja jokapaikanhöylänä olemista.